Takaisin Ruoka- ja metsäketjun kehittäminen tarvitaan osaksi itäisen Suomen ohjelmaa

Uutinen

Ruoka- ja metsäketjun kehittäminen tarvitaan osaksi itäisen Suomen ohjelmaa

03.05.2024

Pohjois- ja Itä-Suomen ohjelmien valmistelussa tulee huomioida ruokaturva sekä huoltovarmuus. Maa-, metsä- ja elintarviketeollisuuden investointiympäristön turvaaminen on alueohjelmien onnistumisen kannalta elintärkeässä asemassa, korostavat itäiset MTK-liitot maakunta- ja etujärjestöjohtajille lähettämässä kirjelmässä.

Hallituksen asettamien pohjoisen ja itäisen Suomen ohjelmien valmistelutyöryhmät ja neuvottelukunnat ovat aloittaneet tai aloittamassa työtään. Työryhmien ja neuvottelukuntien tehtävänä on laatia ehdotukset alueidensa toimenpideohjelmiksi vuoden 2024 loppuun mennessä.

Ohjelmien tavoitteena on edistää pohjoisen ja itäisen Suomen mahdollisuuksien täysimääräistä hyödyntämistä taloudellisen kasvun, alueellisen elinvoiman, investointien vauhdittamisen, osaamisen kehittämisen ja työvoiman saatavuuden näkökulmista.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja sen seuraukset mm. Venäjän rajan täysi sulkeminen vaikuttavat merkittävästi rajaseutujen ja koko itäisen Suomen talouteen. Toimet Venäjää vastaan ovat olleet välttämättömiä, ja ne voivat kestää erittäin pitkään. Nyt onkin saatava nopeasti toimenpiteitä ja resurssit, joilla voidaan vaikuttaa itäisen Suomen kehittämiseen ja elinvoimaan.

Ruokaturvan ja huoltovarmuuden sekä myös kokonaisturvallisuuden merkitys on huomioitava toimenpiteissä ja ohjelmassa. Tarvitsemme itäisen Suomen ohjelmaan oman ruokaketjun kasvu- ja vientiohjelman, joka omalta osaltaan edesauttaa valtakunnallisen vientitavoitteen saavuttamista. Samalla pystymme edistämään alueen huoltovarmuutta, ruokaturvaa ja elinvoimaa, jotka luovat perustan myös rajaturvallisuudelle EU:n ja Suomen itärajalla. Tavoitteen kirjaaminen osaksi itäisen Suomen ohjelmaa helpottaisi pitkäaikaisen rahoituksen keräämistä niin kansallisesti kuin EU- tasolla. Lopullinen rahoitusmalli selkiintyy ohjelman valmisteluhankkeen aikana.

Osana ohjelmaa Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomen maatilainvestointien tulee saada riittävät vakuusratkaisut ja avustustasoihin tulee tehdä alueelliset korotukset.  Alueelle tarvitaan myös uutta elintarviketeollisuutta. Ohjelmassa pitää olla elintarviketeollisuuden toimintaedellytyksiä, kilpailukykyä ja investointeja edistäviä toimia.

Itäisen Suomen metsän jalostushankkeet ovat jääneet vähäisiksi. Alue tarvitsee satsauksia biotalouden uuteen teknologiaan ja tuotekehitykseen, joilla voidaan turvata metsän jalostuksen kehittyminen alueelle. Biotalouden nostaminen osaksi tulevan EU-komission työohjelmaa mahdollistaisi monen hyvällä alulla olevan kehittämishankkeen etenemisen alueella.

Ohjelmaan tulee sisällyttää myös maa- ja metsätalouden kuljetuksiin tarvitseman tieverkoston perusparantaminen. Investointikohteita valittaessa tulee arvioida tiestön merkitys huoltovarmuuden ja elinkeinoelämän raaka-aineiden kuljetustarpeiden kannalta. Silloin ei lasketa pelkästään henkilö- eikä automääriä vaan kuljetettuja tonneja ja kuljetusten tuomaa arvonlisää erityisesti metsäsektorilla.

Metsien omistus on valumassa ulkomaisille rahastoille ja maakuntien ulkopuolisille omistajille. Metsäverot pitäisi kerätä sinne, minne jäljetkin jäävät omistusmuodosta riippumatta. Tällä olisi iso merkitys syrjäisten seutujen kuntataloudelle ja palvelujen rahoitukselle. Metsäverouudistus pitäisi sisällyttää osaksi erityistalousalueen toimenpiteitä.

Tällä kokonaisuudella uskomme olevan ison merkityksen koko itäisen Suomen elinvoiman ja tulevaisuuden kehittämiselle.

MTK Etelä-Savo, MTK Kaakkois-Suomi, MTK Keski-Suomi, MTK Pohjois-Karjala, MTK Pohjois-Savo, MTK Pohjois-Suomi



Jari Rouvinen

Toiminnanjohtaja

0400 331 566